lauantai 30. tammikuuta 2016

Finding Nemo


 Nemo on pieni kalanpoikanen jolla on ylisuojeleva isä Marlin ja eihän siitä pidä yksikään lapsi vaan päinvastoin. Lisäksi moinen käyttäytyminen on myös noloa sekä häpeällistä. Mutta kun Nemo joutuu erilleen isästään niin takaisin olisi päästävä ja myös isä haluaa palavasti lapsensa takaisin. Apunaan Marlinilla on tosin vain muistihäiriöinen Dori mutta silti mikään este ei ole liian suuri, ei edes laaja valtameri.

 Pixarin viimeisin oli pienoinen pettymys mutta ei sekään ollut studion huonoimpia, ei lähellekään. Finding Nemo taas on Pixarin parhaita ja katsomiskertoja onkin tullut jo ainakin tusinan verran ja ellen kasva aikuiseksi jossain välissä niin veikkaan että ei tämäkään kerta viimeiseksi jää.

 Leffa oli aikoinaan huikea teknologinen näyte ja hienohan tämä edelleen on, ainakin näin maallikon silmin. Mutta hei, totuushan on katsojan silmissä eli olkaa vapaasti eri mieltä. Tärkeintähän on kumminkin sisältö ja se Finding Nemossa on edelleen toimivaa. Hahmoista ei löydy heikkouksia (Dory naurattaa edelleen kuten lokit ja niin monet muutkin) kuten ei ääninäyttelijöistäkään (Geoffrey Rush, Ellen DeGeneres, Willem Dafoe) ja yksinkertainen tarina pitää otteessaan.

 Tästä tuli 3D-versiokin pari vuotta sitten (mikä haiskahtaa täydelliseltä turhuudelta) ja jatko-osa Finding Dory tulee heinäkuussa. Sitä odotan mielenkiinnolla ja se päivä kun en enää nauti animaatioista on surun päivä sillä silloin tiedän että sisältäni on kuollut jotain oleellista, tärkeää ja jotain joka on osa minuuttani. Jos niin käy niin toivon että saan jotain yhtä hyvää ja puhdasta tilalle. Mitä tosin epäilen...

8,5/10

IMDb

Finding Nemo

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

1 kommentti: