sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

The Mummy Returns


 Menestykseen (NurinaNurkka) piti tehdä jatko-osa ja kun vauhtia sekä hahmoja on lisätty niin samalla menee vaikeammaksi pitää pakettia kasassa. Eikä tämä pysykään ja jo ensimmäisestä tuttuja asioita onkin muunneltu muuksi joka kertoo jo käsikirjoitus ongelmista.

 Imhotep palaa kuvioihin tarkoituksenaan ottaa komentoonsa Anubiksen kuolematon armeija jonka johdossa on Scorpion King. Ykkösen sankarit tottakai sotkeutuu touhuun, varsinkin heidän ärsyttävä jälkikasvunsa joka raivostuttaa joka kohtauksessa alusta loppuun ja kun on kyseessä iso jenkki produktio ja osittain lapsille suunnattukin niin eihän sitä voi tietenkään listiä tai vedellä edes korville, h*lvetti! Efektit oli aikansa huippua mutta jo silloin häiritsi äärettömän tökerösti tehty Dwayne "The Rock" Johnsonin naama Scorpion Kinginä ja moni muukin asia, CGI:n inhoni alkoi oikeastaan tästä ja jatkuu isoilta osin nykyäänkin.

 Positiivisin puoli koko sotkussa on ehdottomasti Johnsonin näyttelijän uran alkaminen tästä, miehestä on kymmenessä vuodessa kehittyny hämmentävän hyvä ja monipuolinenkin näyttelijä sillä kun ajattelee WWE puolelta niin onhan joskus ns matsit pitkiäkin, roolissa on pysyttävä ja kymmeniä minuutteja myös fyysisen rasituksen alla. Kyllä siitä jonkun pohjan saa kameran eteenkin.

 Mutta kaikesta Nurinasta huolimatta kyllä tämän parissa 2h menee äkkiä ohi, saa muutamat hyvät naurut, sisäinen lapsi nauttii hetken mutta keskinkertainen tekele loppupeleissä.

5/10

IMDb

The Mummy Returns

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti