sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Long Time Dead


Joukko Lontoon bilehileitä päättää erinäisten aineiden vaikutuksen alla kokeilla jotain villiä. Eli leikkivät ouija laudalla, vapauttaen tietysti jotain hengenvaarallista. Tällä kertaa kieltämättä jotain muuta kuin perinteisen demonin tai muutoin vaan äkämystyneen hengen.

 Ensimmäisessä lauseessa tulikin jo leffan pahin ongelma: pilvenpolttelijat menee, ei tasan tarkkaan ole mitään heitä vastaan mutta kun vedetään tabuja ja nenästä kaikki mikä menee niin sympatioita on turha odotella, kuolkoon perkele. Ja kun ei ole saatu sympaattisia hahmoja kuin yksi,  Marsha Thomasonin näyttelemä Lucy, niin mitäpä muutakaan voi kuin katsoa apaattisena kohtalaista väkivaltaa ilman tunnelmaa tai tunnetta ja arvata kaikkea ennakkoon.

 Thomason on vielä kaiken kukkuraksi erittäin hemaiseva näky joten aion etsiä käsiini jotain muutakin hänen tekemäänsä, sillä oletuksella että on tehnyt jotain mielenkiintoista, en katsele jotain väkisin pelkästään näyttelijän vuoksi. Ohjaajat taas on eri luku.

 Vaikka kyseessä on säikyttely kauhun ja tunnelma kauhun sekoitus yritys niin miksi säikyttelykeinoja ei ole kuin yksi jota käytetään hamaan tappiin asti? No, tunnelmaa ei ole kyllä sitä ensimmäistäkään joten säikyttely voitti.

 Pisteet ok kuolemista ja Thomasonista. Mutta jos olet niitä pässejä jotka ajattelee että tummempi ihonväri tekee ihmisestä automaattisesti kuvottavan ja alempiarvoisen niin olet ensinnäkin idiootti ja vähenee yksi syy katsoa tämä.

4/10

IMDb


DVDCompare


Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti