lauantai 23. kesäkuuta 2012

Uncle Sam



 William Lustig ei ole koskaan ollut mikään nero ohjaajana mutta parhaimmiillaan (Vigilante, Maniac ja Maniac Cop hän saanut aikaan jotain mieleenpainuvaa ja jopa oman aikansa klassikoita. Uncle Sam on toistaiseksi ainakin viimeinen varsinainen elokuva jonka mies ohjasi ja löi hanskat tiskiin kun tympääntyi tappelemaan tuottajien ja sensoreiden kanssa.

 Ja aika huonon jätti viimeiseksi. Sam Harper ei ollut mukava mies eläessään, juoppo, väkivaltainen ja kaiken sortin hyväksikäyttäjä joka sietikin tulla omien alas ampumaksi. Ainoa joka jäi kaipaamaan oli sotahullu siskon poika jonka mielestä valtio ja presidentti on aina oikeassa ja joita pitää uskoa sokeasti. Eli sen sortin räkänokka joka olisi pitänyt sotkea lapsiveden mukana viemäriin. Mutta kun Samin raato löytyy 3 vuotta myöhemmin niin kusipää on kusipää kuolleenakin eikä aikaakaan kun laatikossa olo tympäisee kun liberaalit sotaa vastustavat valtio kriitikot on liian kovassa äänessä.

 Sitten alkaakin yllättävän siistityn oloinen tappoputki ja Lustigin vi**uuntumisen ymmärtää. Elokuvassa ei ole mitään intoa ja kaikki on hätäisen oloista eikä näyttelijöiden ala-arvoiset suoritukset muutamaa naisnäyttelijää lukuunottamatta paranna asioita. Epäonnistunut elokuva.

3/10

IMDb

IMDb

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti