sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

My Bloody Valentine (2009)


 Kaivosturma vaatii viiden ihmisen hengen mutta henkiä ei vie sortuneet kivet tai hapenpuute vaan kuudes henkiinjäänyt joka ajatteli hapen riittävän paremmin jos sitä käyttäviäkin on vähemmän. Kymmenen vuotta "turman" sekä usean muun silloin tapahtuneen murhan jälkeen kaivosta ollaan myymässä kaupunkiin tilapäisen paluun tehneen perustajan pojan toimesta. Ja kuinkas ollakaan, myös hän oli todistamassa kaivoksen murhia ja Kuinkas Ollakaan Volume 2: Myös tappaja on palannut ja kukas sitä joutuukaan epäillyksi?

 Kun puhutaan turhista sekä mitään sanomattomista Remekeista niin Psycho tulee silloin ainakin minulle välittömästi mieleen. Sen jälkeen tulee toisinaan muita mutta useasti tämä on hyvänä kakkosena.

 Edelleen tämä on turha vaikka onkin pakko myöntää että tapot ovat näyttäviä, tunteettomia mutta näyttäviä. Tunteettomuus johtuu siitä ettei hahmoista/uhreista välitä pätkääkään eikä valtaosaan heistä edes yritetä herättää tunnesidettä ja silloin kun yritetään niin metsään mennään, lujaa. Suvantokohtia ja turhaa lässytystä on aivan liikaa slasheriksi eikä näyttelijöistä hurrattavaa löydy. Poikkeuksena on tietenkin minun ikisuosikkini, ja aina rooleissaan hyvä, Tom Atkins.

 Kun kaikkeen mitäänsanomattomuuteen lisätään vielä typerä 3D-neppailu niin eipä ilonaiheita Atkinsin, kohtalaisten tehosteiden ja kivan kekseliään mutta kliinisen väkivallan lisäksi juurikaan ole. Tämän kylläkin jo tiesin sillä tämä oli toinen kerta kun katsoin tekeleen joten suurin kysymys lienee on että miksi katoin tämän uudestaan?

 Vastaus siihen on: Koska tämä löytyi hyllystäni ja halusin varmistaa että pitikö muistikuvat paikkansa eli oliko My Bloody Valentinen uudestaan lämmittely huono. Mutta oikeastaan se on toiseksi suurin kysymys sillä suurin on se että missä helvetin välissä tämä on minun hyllyyn eksynyt!? Kuka prkl on moisen *askan hivuttanut kokoelmaani? Sohvan Toinen Nurkka se ei ole ollut sillä hän ei leffoja osta. Asiasta on otettava selvää vaikkakin veikkaan syylliseksi omaa korvien väliä ja sen rajallista kapasiteettia yhdistettynä "Halvalla sain" mentaliteettiin.

2,5/10

PS: Alkuperäisen Nurina tästä.

IMDb

My Bloody Valentine

DVDCompare

DVD

Blu-Ray

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti