keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Dead Rising: Watchtower


 Oregonissa olevan East Missionin asukkaista suuri osa on Zombrex-lääkkeen varassa inhimmillisyytensä säilyttäviä zombieviruksen kantajia. Kun kaupunki asetetaan karanteeniin useiden zombiehyökkäyksien vuoksi lääkkeen menettäessä tehonsa niin tietysti alueelle jää myös terveitä ihmisiä joiden on selviydyttävä keinolla millä hyvänsä.

 Dead Rising: Watchtower perustuu suosittuun pelisarjaan ja kun ottaa huomioon peleihin perustuvien elokuvien onnistumisprosentin niin odotuksia ei tämän kohdalla juurikaan ollut. Yksi syy alhaisiin odotuksiin oli tietenkin myös se ettei viime vuosien zombieleffoissa ole juurikaan hyviä ollut.

 Kuten ei tälläkään kertaa sillä D.R: W on liian pitkä ja laahaava eikä hyvistä alkuasetelmistaan huolimatta jaksa kiinnostaa sitä liki 120 minuuttista mitä leffa tarjoaa. Mainittakoon kumminkin jo nyt elokuvan paras puoli joka on käytännön tehosteet vaikka niissäkin on ongelmia ja ne ongelmat tunnetaan CGI lisäyksinä ja tällä(kin) kertaa digitaalinen veri on yhtä huonosti toimivaa kuin aina, se vaan hyppää paremmin esiin, vesittäen hyvät sekä toimivat käytännön tehosteet.

 Tarina on mitä on mutta hahmoissa on yllättävän paljon syvyyttä eikä niistä ole kuin muutama sellainen joka nyppii korvien välissä. Jatko-osa on tähänkin jo tullut ja ilmeisesti lokakuussa tulee Reboot tai mikä lienee, ei kiinnosta niin paljoa että vaivautuisin ottaamaan selvää.

4/10

IMDb

Dead Rising: Watchtower

DVDCompare

Blu-Ray

Trailer

Dead Rising: Watchtower

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti