maanantai 4. maaliskuuta 2013

Galaxy of Terror


 Kun avaruusalus syöksyy tunnetun galaksin syrjäseuduilla olevan planeetan pintaan ja kaikki biologisen elämän merkit sammuu niin paikalle lähetetään pelastuspartio Mestarin käskystä ja myös tämän laskeutuminen menee pakkolaskuksi aikaisemman viereen. Matkalle mukaan on toki otettu jos jonkilaista spesialistia, se että minkä jää osittain hämäräksi, meediota ja kaikkea mitä halppis scifiltä nyt odottaa voi. Paikalta löytyy vain kuolleita ja kun ympäristön skannaus osoittaa että lähistöllä on jotain mitä ei laitteistolla voi tutkia niin paikalle on mentävä. Täältä tietty löytyy jotain tuntematonta sekä vaarallista.

 Tämä on yksi lukuisista Alien ripoffeista, vaikkakin omalla persoonallisuudella, joita sikisi 1980-luvun alussa ja kun tuottajana on Corman niin kaikki on tehty jopa halpatuotannoksi pikku rahalla ja nopeasti mutta tällä kertaa jopa yllättävän hyvin efektien kannalta, yhden niiden tekijöistä ollessa muuan James Cameron. Kaikessa muussa onkin säästelty ja vaikka mukaan on saatu jo aikanaan pari isohkoa tähteä niin kaikkien näyttelijöiden suoritukset on heikkoja. No, Erin (Happy Days) Moran oli jo tässä vaiheessa uraansa jokseenkin unohdettu ja tämän arvostelun aikoihin hän on virallisesti koditon. Kyllähän nykyäänkin tietty käytetään tätä taktiikkaa: Otetaan joku menneisyyden iso nimi ja toivotaan että se tuo katsojia. Tarantino ja varsinkin Rob Zombie tulee väistämättä mieleen eikä vähiten siksi että tässä on Sid Haig jonka ura onkin ollut pidempi kuin olen koskaan älynnytkään.

 Käsikirjoituksessa on idioottimaisuuksia riesaksi asti mutta yllättävän verinen tämä kylläkin on ja jopa aikana ennen tiukinta länsimaista videosensuuria, joka astui voimaan 1987 ja on onneksi poistunut jo yli kymmenen vuotta sitten, tätä oli saksittu Suomessa parin minuutin verran. Eli käytännössä kaikki väkivalta oli poistettu ja tarinan seuraaminen kävi aika hankalaksi vaikka pari minuuttia oli lyhyt aika verrattuna mm sellaisiin kuin The Evil Dead, Rambo 3, Braddock - Missing in Action 3 sekä Bloodsport joista puuttui kaikista yli kymmenen minuuttia, osasta lähemmäksi kaksikymmentä.

 Leikkaamaton tai leikelty, Galaxy of Terror on tylsä ja sekava elokuva joka tapauksessa ja helposti unohdettavissa vaikkakin tämän jälkeen Robert Englundin ura sai tuulta allensa. Mutta kuten Sharktopusin (NurinaNurkka) arvostelussa sanoinkin...

4/10

IMDb

Galaxy of Terror

DVDCompare

DVD

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti