lauantai 19. elokuuta 2017

Spiders


 Marci Eyre on koulunsa lehden toimittajana jokseenkin epäsuosittu sillä hän on UFO/Salaliittoteoria hullu jonka juttuja ei päätoimittajakaan haluaisi. Mutta niitä hän saa ja kun Marci tapaa pari hurua jotka väittävät olevansa avaruusolentoja niin pomon käskyistä huolimatta neito lähtee tutkimaan aavikolle salaiseksi tukikohdaksi väitettyä laitosta. Ja kuinkas ollakaan, joskus hurut ja niitä uskovat voivatkin olla oikeassa!

 Parin miljoonan budjetilla saadaan useimmiten aikaan täyttä paska*, toisinaan hyvääkin viihdettä ja joskus jopa ihmeitä. Tämä ei kuulu niihin ihmeisiin tai edes hyviin mutta kohtalaisiin kylläkin.

 Yksi suuri syy on KNB: n tehosteet sillä niitä on aina ilo katsoa vaikka rahan pienuus niissäkin välillä näkyy. Eikä leffassa ole oikeastaan selkeästi huonoa piirrettä, lukuunottamatta pääpahista näyttelevän Mark Phelanin todella ala-arvoista suoritusta, sillä Spiders on sujuvaa B-luokan kauhuviihdettä jonka CGI on onneksi todella vähäistä (CGI on äärimmäisen harvoin uskottavaa edes nykypäivän ison rahan elokuvissa niin kuinka uskattaviksi luulette niitä 17 vuotta vanhassa pienen budjetin teoksessa?).

 Mestariteos tämä ei ole eikä edes hyllyyni jäävä elokuva mutta sunnuntaiaamun voisi viettää huomattavasti huonomminkin. Kuten siivoamalla ja järjestelemällä asuntoa mitä minun piti tehdä mutta kiinnostusta ei nyt moiseen ollut.

6,5/10

IMDb

Spiders

DVDCompare

DVD

Trailer

Spiders


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti