sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Raid


 Toimittajille haastattelua antava poliisi ammutaan ennen kuin hän ehtii sanomaan mitään merkittävää ja tapausta määrätään tutkimaan komisario Jansson miehineen. Epäilty löytyy nopeasti mutta tapauksessa on piirteitä jotka ei sovi poliisipomojen teoriohin. Jansson saa kumminkin apuja taholta joka ei anna minkään tulla totuuden tielle, ei varsinkaan kun on kyse lupauksesta ja uskollisuudesta jolloin raha ei ratkaise.

 Sanotaan se taas: Inhoan Suomalaisia elokuvia ja sarjoja, ainakin pääsääntöisesti. Harri Nykäsen Raid-kirjoihin perustuva sarja, sekä elokuva, on niitä harvoja poikkeuksia joita on jaksanut katsoa useamminkin ja vaikka tässäkin on paljon yleistä luuserointia sekä kliseitä niin silti hahmoihin on saatu elämän makua, siis muutakin kuin synkistelyä ja alkoholismia. Sarja on pääosin hyvin näytelty ja hyviä hahmoja on paljon vaikka osa onkin turhia, jopa susisurkeitakin on joukkoon eksynyt.

 Dialogi on aitoon Suomityyliin tönkköä mutta toisin kuin lukuisissa Reijo Mäen kirjoihin perustuvissa Vares-elokuvissa, joista olen saanut 2 loppuun asti ja 2 on jäänyt kesken, niin Raidin dialogiin on saatu edes yritystä ja tässä on sentään juoni, vieläpä hyvä sellainen eikä ratkaisua saada muutaman baari-illan aikana vaan vuodenajatkin vaihtuu. Harmaalla alueella liikkuva "sankari" ei ole Vareksen kaltainen juoppo paska joka törttöilee läpi tarinan kunnes törmää vahingossa tapauksensa ratkaisuun, mikäli sellaista edes on, vaan Raidissa on monitahoisuuttakin.

 Tapio Piiraisen ohjaamat kaikki 12 osaa edustaa Suomalaista TV-viihdettä parhaimmillaan vaikka ohjaus itsessään onkin paikoitellen todella heikkoa. Raidissa on jonkun verran yhtäläisyyksiä ruotsalaisiin Beck-leffoihin mikä ei ole huono vertailun kohde sillä ne(kin) on huomattavasti parempia kuin esimerkiksi jo mainitut Varekset tai 99% suomalaisista tuotannoista ylipäätään.

 Raid on näytetty jopa Amerikan ihmemaassa Washingtonilaisella TV-kanavalla ja syystäkin sillä vaikka Raidin tekijöillä onkin ollut enemmän kunnianhimoa kuin taitoa niin hyvähän tämä vieläkin on.

8,5/10

IMDb

Raid

DVDCompare

-----

Trailer (Jota en löytänyt mutta pilottijakso, olkaa hyvä.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti