lauantai 13. helmikuuta 2016

Deadpool


 Wade Wilson on tyly paskiainen mutta tylyydestä on hyötyä muiden auttamisessa, niin ristiriitaista kuin se onkin. Miehellä menee hyvin naisrintamallakin mutta kun terveys pettää niin siihen haettu parannuskeino ei ole aivan sitä mitä Wade tilasi. Joten mitä muutakaan hän voi tehdä kuin kostaa, yksi luoti, lyönti, viilto ja pisto kerrallaan.

 Deadpool oli minulle tämän vuoden odotetuin elokuva. Paska homma että vuosi on vasta aluillaan eli loppuvuosi taitaa mennä vanhoja leffoja syynäillessä mutta hyvä homma on se että Deadpool oli ehdottomasti odottamisen arvoinen.

 Leffa pitää alusta loppuun hyvin yllä Marvelin sarjakuvista tutun hahmon henkeä ja ennen kaikkea asennetta jota punamusta asuisesta (anti)sankarista löytyy roppakaupalla. Myös huumori (vitsailu alkaa jo alkutekseissä ennen ensimmäistäkään sanaa) ja draama lyö hyvin kättäpäivää keskenään eikä Ryan Reynoldsin näyttelemä Deadpool ole leffan ainoa vitsailija.

 Mutta kuinkas se paljon puhuttu ikäraja? No, onneksi se ei ole mikään vitun PG-13 vaan R ja vieläpä ansaittu R sillä verenroisketta on kiitettävästi kuten kiroilua ja yleistä huonosti käytäytymistä eli inhimmillisyyttä. Eikä Morena (mm Firefly) Baccarin ole koskaan huono asia, varsinkaan vähissä vaatteissa. Mutta ihan tosissaan, kaunotar on hyvä näyttelijä.

 Leffan toimintakohtaukset on toteutettu hyvin ja näyttävästi (muutamia kuppaisia CGI heikkouksia lukuunottamatta) ja ne sitoo elokuvaa yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi jota katsoessa aika menee nauraessa nopeasti. Perkele jopa leffan rappiä sekä hip hoppia pullollaan oleva soundtrack toimi sillä se toi Deadpooliin vielä yhden yliampuvuuden lisää.

 Niitä yliampumisia on paljon ja Deadpool onkin huonolla maulla ryyditetty elokuva jossa poliittinen korrektius ei onneksi kuki vaan asiat sanotaan niinkuin ne on. Ja hyvä niin.

8,5/10

IMDb

Deadpool

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti