lauantai 11. heinäkuuta 2015

Minions


 Kätyrit ovat olleet pallollamme aikojen alusta lähtien. Heidän olemassaolon tarkoituksena on palvella isoja sekä pahoja ja heitähän riittää vaikka niiden elämä onkin toisinaan yllättävän lyhytkestoista. Kun erään pienen ranskalaisen epäonnistuneen sotaretken jälkeen kätyrit joutuvat isännättömiksi niin he vaipuvat epätoivoon ja apatiaan kunnes Kevin, Stuart ja Bob lähtevät etsimään Kätyreille uutta tarkoitusta, isäntää jota palvella. Isäntää ei löydy vaan emäntä joka on paha ja julma eli juuri sitä mitä kolmikko on etsinytkin mutta milloinka asiat olisivat keltaisilla banaanin mussuttajilla menneet suunnitelmien mukaan?

 Koska Despicable Me 2: sta on jo kaksi vuotta ja  Despicable Me 3: n julkaisu odotuttaa vielä vuoteen 2017 niin pitihän väliin jotain saada ettei ihmiset unohtaisi elokuvasarjan olemassa oloa ja mikäpä parempi spin offin kohde kuin Kätyrit, keltaiset siansaksaa (kielestä tunnistaa heprean, italian, espanjan, englannin ja puolan) puhuvat, banaaneja rakastavat olennot joille on jaksanut nauraa parissa leffassa jo useammankin kerran.  

 Ja kyllä Kätyrit toimii omillaankin kohtalaisesti, tosin käsinkirjoituksen ja ennen kaikkea tarinan puutteet otti välillä päähän. Niitä puutteita kumminkin korvaa hyvin Kätyrit sekä Sandra Bullockin näyttelemä elokuvan pahis Scarlett Overkill puolisoineen sillä keltaiset kaverit ovat hauskoja sekä sympaattisia tolloja joiden elämänasenteesta moni voisi ottaa oppia ja Overkillien pariskunnasta voisi moni psykopaattinen, maailman valloitusta suunnitteleva pariskunta löytää idolinsa.

 Minions herättää elämään 1960-luvun maailman musiikin voimalla ja leffa on ulkoisesti komea ja sisällöltään sympaattinen hyvän mielen elokuva joten synkistelijät ja elämän halunsa menettäneet muriskoot nurkassaan ja järsikööt ranteitaan. Tai sitten katsokoot tämän ja unohtaisivat murheensa teatterin hämäryydessä edes noin 90 minuutin ajaksi.

7,5/10

IMDb

Minions

DVDCompare

-----

Trailer
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti